Tavoitteet
Rahaston sijoitustoiminnan tavoitteena on aktiivisen omaisuudenhoidon keinoin saavuttaa sijoitetuille varoille pitkällä aikavälillä arvonnousua hajauttamalla varat sekä sijoitusrahastolain että rahaston sääntöjen mukaisella tavalla.
Sijoituspolitiikka
Varat sijoitetaan pääosin julkisen kaupankäynnin kohteena oleviin osakkeisiin ja osakesidonnaisiin arvopapereihin. Vähintään kaksi kolmasosaa varoista sijoitetaan arvopapereihin, joiden liikkeeseenlaskijan kotipaikka on kehittyvillä markkinoilla tai merkittävä osa liikkeeseenlaskijan liiketoiminnasta kohdistuu kehittyville markkinoille. Kehittyvät markkinat on määritelty maiksi, jotka eivät ole MSCI:n luokituksen mukaisesti kehittyneitä maita. Rahasto noudattaa tiukennettua ESG-lähestymistapaa poissulkemisten ja kestävien sijoitusten vähimmäismäärän osalta. Rahasto on luokiteltu EU:n kestävyyteen liittyvien tietojen antamisesta rahoitussektorilla (SFDR) annetun asetuksen 8 artiklan mukaiseksi ja se edistää ympäristöön ja yhteiskuntaan liittyviä ominaisuuksia sekä hyvää hallintotapaa seulonnan, poissuljennan, sijoitusanalyysin ja päätöksenteon sekä aktiivisen omistajuuden avulla. Rahasto noudattaa Danske Investin vastuullisen sijoittamisen periaatteita. Rahaston sijoituskohteiden tuotot, kuten osingot ja korot, sijoitetaan uudelleen. Rahaston perusvaluutta on euro.
Yleisesti voidaan odottaa, että rahaston sijoitukset ja arvonkehitys voivat poiketa merkittävästi vertailuindeksistä. Rahasto sopii sijoittajalle, joka tavoittelee korkeaa tuottoa ja pääoman arvonnousua, mutta hyväksyy myös sijoituksen voimakkaankin arvonvaihtelun ja sen, että sijoituksen arvo voi laskea. Rahasto sopii osaksi hajautettua sijoitussalkkua. Sijoittaja voi merkitä ja lunastaa rahasto-osuuksia jokaisena pankkipäivänä, jolloin pankit ovat Suomessa avoinna.
Suositus: Tämä rahasto ei välttämättä sovi sijoittajalle, joka aikoo lunastaa osuutensa rahastosta 7 vuoden kuluessa.

